sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Traveler of the week- Kristin



Hello!

Nyt on toisen Traveler of the weekin aika! Jos joku on missannut, niin aloitin siis blogissani tällaisen kivan jutun, jossa haastattelen reissaajia jotka vaikuttaa mielestäni mielenkiintoisilta. Viimeksi haastattelin pariskuntaa, jotka tekevät 2-vuotta pitkän häämatkan. Sen voi lukea täältä.




Kun saavuin Guatapessa hostelliin, eka mitä näin oli ukulelea soittava ja todella kauniisti laulava nainen. Eräänä iltana kysyin jos hän haluisi olla mun Traveler of the week. Hän halusi mielellään.


Kristin

24 years old

From Texas


For how long have you been traveling?

For 3 years. But I went home for a week during christmas and also for one month two years ago.


For how long are you gonna travel?

I don't have plans to go home.


Where have you been?

Thailand, Laos, Cambodia, Nepal, Australia, Hawaii, Florida and now Colombia.


Kristin kertoi että hän tykkää matkustaa hitaalla temmola, eikä hänellä ole kiire mihinkään. Hän ei myöskään tiennyt mihin seuraavaksi suuntaa, mutta tiesi sen, että heinäkuussa hän aikoo olla Englannissa auttamassa erilaisilla festareilla. Sen jälkeen hän aikoo reissata Euroopassa. Hän tokaisi vain että "Who knows" kun kyselin että mitä hän aikoo seuraavaksi.

Tykkään asenteesta.


Favourite place so far on this travel?

Pai, Thailand. It was just magical. And the people I met were amazing. And there was much music and musicians.


Why do you travel?

I travel because it's the only thing I want. It keeps me creative and happy. It also makes me humble. I like to learn from different cultures and people. Also because of the food and the music!


Tietenkin jos toinen matkustaa kolme vuotta, niin sitä ajattelee että miten ihmeessä voi olla varaa. Meidän keskustelun aikana kuitenkin selvisi, että hän on tehnyt paljon töitä matkustaessaan. Hoitanut lapsia ja ollut töissä eri ravintoloissa. Hän myös kertoi että hän matkustaa todella halvalla ja käyttää vain vähän rahaa. Hän oli säästänyt 4000 dollaria (3660 euroa), ja eli sillä koko ensimmäisen vuoden!


Something funny to tell about this travel or about yourself?

I don't know what colour my eyes are and I eat a lot of papaya.


Hän koitti miettiä jotain stooria jonka kertosi vastauksena tähän mun kysymykseen, mutta ei keksinyt mitään tiettyä. Niitä oli niin paljon.

Kuitenkin kun oltiin vähän puhuttu, selvisi jotain mikä ei ole "something funny", mutta on jotain minkä hän tulee aina muistamaan.

Nepalissa Kristin oli mukana kahdessa suuressa maanjäristyksessä. Nämä olivat viime vuonna huhtikuussa. 

Hän kertoi että maa vaan tärisi ja ihmiset kaatuivat kadulla. Vieressä oleva rakennus romahti kasaan ja sai pelätä henkensä edestä. Kristin ja hänen reissuporukkansa hyppäsivät kaikki sängylle ja ajattelivat, että onko tämä nyt tässä. Heidän rakennus kuitenkin pysyi kasassa.

Kun maanjäristykset alkoivat, kuului vaan ihmisten huutoa. Oli kamalaa. Ja hän sanoi, että jälkeenpäin oli vaan niin onnellinen, että on hengissä.

Maanjäristyksen jälkeiset asiat olivat myös todella raskaita nähdä ja kokea. Ei myöskään saanut vettä eikä ruokaa, koska kaikki kaupat olivat kiinni tai tuhoutuneet.

"My favourite towns were gone" sanoi hän myös.


Sain kuulla jotain todella hienoa. Kristin ja hänen "reissuperheensä" keräsivät rahaa soittamalla musiikkia, ja tulivat takaisin Nepaliin auttamaan jopa neljääkymmentä perhettä!

Yksi Kristinin ystävistä kuvasi Nepalia näiden maanjäristysten jälkeen. Katsokaa alla oleva linkki. Saa vähän kuvaa siitä millaista on ollut.




Sitä vaa hiljentyy ja ajattelee tätä maailmaa. Miten kauheita asioita tapahtuu. Miten joillain ei ole mitään ja joillain on kaikkea ja liikaa.


Kristinistä todellakin huomasi että hän on erittäin humble, eli nöyrä. 

Mitä muuta sitä edes voisi olla, tommosten asioiden jälkeen?

Seuraavana aamuna Kristin jatkoi matkaansa.

Hänet oli ilo tavata ja hän inspiroi mua paljon!


 Minulla on kaikki hyvin. Hävettää jos joskus valitan jostain ihan turhasta. Olen niin älyttömän kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Pieni ihana perhe. Maailman parhain tyttöystävä. Pieni koti ja mahdollisuus tienata Suomessa niin paljon rahaa, että voin matkustaa. Ja Suomen passilla pääsee minne vaan maailmassa.. (tiesitkö että meillä suomalaisilla on maailman paras passi?) On myös mahdollisuus kouluttautua ja kaikki on vaan...hyvin. Samalla mua itkettää se, että muilla ei ole kaikki hyvin. Oon nähnyt niin paljon köyhyyttä tällä matkalla. 


Aika mennä nukkumaan! Kuullaan taas!


perjantai 19. helmikuuta 2016

Goodbye Colombia!


Hei!

Tässä kuvia Parque Tayrona luonnonpuistosta.


Tayronan sisäänkäynnistä oli noin tunnin kävelymatka ensimmäiseen campingpaikkaan. Olin kuullut että Tayronassa on tosi kallista, joten olin pakannut itselleni mukaan paljon tonnikalapurkkeja ja avokadoja, haha. Myös paljon vettä. Tämän takia mun rinkka tuntui painavalta. 
Ja sen painon kanssa käveleminen siinä maastossa ja siinä kuumuudessa oli semi rankkaa. Mutta tosi palkitseva fiilis kun vihdoin oli perillä.

Nukuin yöni riippumatossa. Oli oikeasti parhaat yöunet hetkeen. Jotenkin aivan hirveesti tykkään nukkua riippumatossa.

Kävin kiertelemässä, ja tosi kaunistahan siellä oli. Näin paljon erilaisia värikkäitä liskoja, pienen mustaan käärmeen ja jonkun eläimen, josta en tiedä mikä se oli. Se näytti vähän majavan ja rotan sekoitukselta... Mutta sillä ei ollut häntää. Tai ehkä oli mutta se oli tosi pieni. Eläin oli pullea, ison kissan kokoinen. Kellään mitään hajua mikä olis voinut olla? :D

Tyrona on tosi iso ja siellä olis ollut paljon nähtävää, mutta mulla ei ollut tarpeeksi aikaa.

Tämän tayronaeissun jännin osuus oli se, kun menin hevosella takaisin sieltä.... Siis.. Mä oon joskus pienenä istunut aasin selässä, en ikinä mitään muuta. Ja tämä mies ei myöskään osannut sanaakaan englantia, joten en saanut yhtään tietää miten tätä eläintä kuuluu ohjata.

Sitten me mentiin vain! Haha.. Kyllä jännitti. Varsinkin kun se hevonen alko menemään kovaa. Ja kun se maasto oli sellasta kivistä jyrkkää ylämäkeä ja alamäkeä. Luulin jossain vaiheessa että NYT me kaadutaan. Ja ei mulla ollut kypärää tai mitään..

 Vaikka ajattelin että nyt mä lennän tästä, niin kuitenkin nauroin melkein koko matkan. Varmaan adrenaliinista kyse.

Sekin koettu.


Näin liikuin Kolumbiassa.

Ensin pari yötä Medellinissä. Sitten neljä yötä Guatapessa. Siitä takaisin Medelliniin ja yöbussilla Cartagenaan. Siellä vietin pari yötä. Ihanan kaunis ja värikäs vanhakaupunki, muualla en edes liikkunut. Siitä otin bussin Parque Tayrona luonnonpuistoon. Tajusin että mulla tulee kohta kiire niin tulin aika nopeasti takaisin Cartagenaan. Siellä kävin vaihtamassa itselleni pesot dollareiksi, koska Panamassa käyttävät dollareita. Sitten otin Cartagenasta bussin Monteriaan. Olin Monteriassa joskus kolmelta yöllä ja poliisiukkeli tuli kyselemään multa miljoona kysymystä. Hän ei millään voinut käsittää että MITEN MÄ VOIN REISSATA YKSIN?!?
Odotin bussia Necocliin pari tuntia ja Necoclista taas otin aamulla veneen tänne Capurganaan, jossa olen nyt.

Se venereissu Necoclista tänne oli kyllä, huhhu.. Ne aallot oli isot! Ja melkein kaikki kastuivat ihan litimäriksi. En liiottele yhtään kun sanon että litimäriksi. Mä itse istuin semmosessa kohdassa että mä en kastunut ihan kokonaan.

Matkan alussa se oli ihmisten mielestä hauskaa ja ihmiset huusi ja nauroi samalla. Mutta kun tätä jatkui melkein kaksi tuntia, niin ei ollut enää hauskaa. Suolavettä silmiin kokoajan. No ei siinä mitään, ehjinähän selvittiin.

Nyt olen siis pienessä kylässä nimeltään Capurgana. Tunnin päästä tapaan ryhmän jonka kanssa lähden San Blasin saarille, Panamaan. Meille pidetään joku breeffaus nyt ennen matkaa. Matka alkaa huomenna.

Me vietetään siis kolme yötä eri saarilla, ja matkan pitäisi kestää yhteensä neljä päivää. Mutta sain äsken sähköpostin että matka saattaa venyä pidemmäksi tuulen ja aaltojen takia.

Wifin saan seuraavaksi sitten, kun saavun Panama Cityyn. Oon innoissani matkasta ja kaikki jotka ovat käyneet San Blasilla ovat kehuneet maasta taivaisiin. En vaan ole koskaan ollut noin kauan puhumatta mun tyttöystävälle, joten se että ei voi olla missään kontaksissa on ainoa asia mistä en oo innoissani. Mut kyllä mä tuun nauttimaan ja nopeastihan se menee.


Aika sanoa Kolumbialle heippa. Kuullaan seuraavaksi kun olen Panamassa! Bye!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kolumbia tähän asti


Holaaa pitkästä aikaa!

Eilen saavuin 13h bussimatkan jälkeen Cartagenaan. Otin yöbussin, niin ei tuntunut pahalta kun skippasi suurimman osan ajasta nukkumalla. 

Nyt kello tulee 11 ja täällä on niin kuuma, että melkein voisin valittaa. Mutta en kuitenkaan aio.

Hostellilla jossa olen nyt on hyvä wifi. Joten nyt mä omistan tän koko päivän postaamiselle ja kaikille muille jutuille johon tarvii konetta. Sitten huomenna taas jatkan matkaa.


Mulla ei aluksi ollut edes suunnitelmissa mennä Kolumbiaan, ei ollut käynyt edes mielessä. Ainoat paikat mihin tiesin varmana että haluan mennä, oli Meksiko ja Panaman San Blas saaret. Lento Panamaan oli kuitenkin liian kallis (päälle 200) joten ajattelin, että miksi en menisi Kolumbiaan (lento 80). Otin myös selvää, että Kolumbiasta pääsee veneellä yli Panaman puolelle. Joten miksi ei tehdä sitä näin! Oon ollu tosi tyytyväinen tähän päätökseen.

Lensin siis Medelliniin viikko sitten perjantaina. Oli ilta ja kaupunki oli hektinen. Niin paljon ihmisiä. Oli myös todella vaikeata saada taksi. Ja kun pidin vähän aikaa puhelinta esillä, joku nainen tuli heti sanomaan, että laita se pois ettei varasteta. Lopuksi sain taksin ja suuntasin hostellille.

Seuraavana päivänä kävin valoisan aikana katsomassa keskustaa. Piti ottaa metro. Oli yhtä hektistä ellei vielä enemmän kun viime iltana.

En jotenkin yhtään digannu. Niin paljon ihmisiä ja tuntui että laukusta on pidettävä lujaa kiinni. Niinhän sitä pitää kaikkialla pitää, mutta täällä tuntui että ekstralujaa, ihmispaljouden takia. Tulin aika nopeasti takaisin hostellille. Noh, olinhan sentään miljoonakaupungissaa. Medellin on Kolumbian toisiksi isoin kaupunki. Asukasluku 2,3 miljoonaa.

Tutustuin Hollantilaiseen Isabellaan ja me päätettiin että mennään seuraavana päivänä kiertelemään.

Otettiin cable car hissi joka meni todella pitkälle köyhän kaupunginosan ylle. Tämä "kaapelimetro" on rakennettu vuonna 2011, helpottamaan ihmisten liikkumista jyrkällä vuorenrinteellä. Ylhäältä näki Medellinin köyhää aluetta. Siis niin paljon taloja, ettei voi selittää. Hullun näköistä. Ja tuosta hissistä näki vain aika pienen osan kaikesta.

Astuttiin myös ulos hissistä ja mentiin vähän tutkimaan tätä favela-aluetta. Vielä joku 30-vuotta sitten tänne ei olisi voinut tulla. Nämä alueet oli todella vaarallisia. Silloin huumeparonin ja kokaiinikuninkaan Pablo Escobarin huumekartelli oli täällä. Escobarista tuli yksi maailman rikkaimmista miehistä salakuljettamalla kokaiinia Amerikkaan. Medellinissä tapettiin paljon ihmisiä. Vuonna 1991 Medellinissä tapahtui eniten murhia maailmassa.

Escobar kuitenkin tapettiin vuonna 1993, jonka jälkeen Medellin on rauhoittunut. Nykyään Medellinissä on siis paljon paremmat ajat. 

Pari päivää Medellinissä riitti mulle. Seuraavaksi suuntana oli Guatape. Pikkukaupunki kahden tunnin bussimatkan päässä Medellinistä. Luulin että olisin viettänyt täällä päivän tai kaksi, mutta venyikin neljään yöhön, koska paikka oli niin ihana.


Tässä Isabella, 33v. On nyt neljän vuoden ajan aina talvisin ottanut kuukauden vapaata duunista ja lähtenyt johonkin maahan Etelä-Amerikassa.

Tässä Simon. Hän asui vanhempiensa kanssa hostellilla. Vanhemmat auttoivat hostellilla ja siksi he kaikki saivat ihan asua asua täällä. Vähän ihmeteltiin kun poika ei käy koulua tai mitään, ainoastaan näkee aikuisia reppureissaajia aamusta iltaan. Hän vaikutti kyllä iloiselta ja kokoajan hääräsi jotain, mutta eikö ikäistensä seura olisi kuitenkin kivempaa? Noh, en tiedä. Simon ainakin voitti aikalailla kaikki aikuiset korttipeleissä. 

Mua opetetiin miten kiivetä tommosella lakanalla. Taustasta näätte vähän minkälaisessa ympäristössä hostelli oli. Vähän matkaa keskustasta. Ympärillä lehmiä ja hevosia. Tykkäsin kovasti!

Oli paahtavin päivä hetkeen ja hiki vaan valui. Miltäköhän noista armeijamiehistä tuntui.

Yksi päivä kiipesimme tälle kivelle. 700 porrasta. Hyvä treeni. Ja näköala ylhäältä oli kaunis!

Joku teki hostellilla taidetta lehdistä.
Ja joku oli ottanut asiakseen rakentaa paatin.

Vielä vikana päivänä menin keskustaan kiertelemään ja kuvailemaan. Koko kylä on niinku taideteos. Niin söpö ja värikäs. Ja satumainen jotenkin. Mitään vastaavaa en ole kyllä koskaan nähnyt.


Guatapessa oli kivaa ja jotenkin jännästi kaipaan ihan jokaista. Vaikka olisinkin vain vaihtanut heidän kanssa pari sanaa. Mä myös haastattelin kolmea tyyppiä blogiin, joten niitä sitten seuraavaksi.

Snadisti kaipaan heitä mutta yksin mä viihdyn parhaiten.

Mulla on viikko aikaa ennen kun vene lähtee Panaman puolelle. Joten tässä vielä viikon ajan tutkin karibian puolta.

Kuullaan taas ja ihanaa ystävänpäivää!