keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Mistä valoa?


Oon innoissani monesta tulevasta jutusta! Esimerkiksi:

 - Tulevan viikonlopun Fitness Expo Lahdessa Natalian kanssa. Tämä on jo melkein meidän perinnejuttu, että käydään yhdessä katsomassa kisoja. Mä itse meen katsomaan vain pro-kisat lauantaina ja sitten messuja kiertelemään tietty. Ketään teistä tulossa?

- Siitä että THE WALKING DEAD jatkuu ens maanantaina!!! Miten voikaan olla näin innoissaan.

- Se että mennään Chaneten ja Sassan kanssa Lontooseen loppukuusta, wooop!

- Se kun kohta jo päästään viettämän mun kakskymppisiä. Jestas, outoa sanoa ja kirjottaa kakskymppiset! Oonko mä sit aikuinen?


Joo, super kivoja juttuja tulossa. Mutta entäs sit tää mun arki?

Mua on väsyttäny ihan kauheesti viime päivinä. Heti kotiin tullessa oon nukahtanut vaikka en haluiskaan. Melkein tuntuu että vois nukkua kokoajan. Ja en saa mitään tehtyä. En siivottua, en postattua.. Kaikki tuntuu vaikealta ja mikään ei vain oikein ole innostanut. 

En haluais olla sellanen että sää ja pimeys vaikuttaa mieleen ja jaksamiseen. Enkä haluais olla sellanen joka iloitsee vain tulevista jutuista eikä oo ilonen just tästä päivästä. Mutta joo, eiköhän tää mene ohi. Huomenna teen jotain kivaa ja koitan vaikka saada siivottua tämän luukun.

Kyllä jotkut asiat ovat kuitenkin antaneet sitä valoa arkeen. Esim. mehukkaat omenat suoraan pihalta puusta! Ja musiikki musiikki musiikki, reggae mieluiten. Ja Teemun kanssa skypettely. Ja tammikuun reissun suunnittelu. Okei, en oo viime päivinä ja viikkoina paljoo muuta edes tehnyt kun suunnitellut tammikuuta. 


Tuotteet saatu blogin kautta.

Huulissa Natural Coden candy smile huulikiiltokynä. Sävy 2 Cinnamon twist. Ylivoimainen lemppari mun nude huulimeikeistä!

Silmissä Natural Coden eye dramatizer luomiväri, sävy 6 Misty.


Onko siellä ketään jolla on just kalenteri päässy loppumaan!? Toivottavasti jollain olis, koska mulla on tommonen ihan uus tyhjä kalenteri. Ostin sen ensin itselleni, mutta sitten halusinkin pienemmän ja ajattelin että en lähde tuota palauttamaan vaan arvon sen mielummin blogissa.

Kalenterin lisäksi Stabilon neonkynät ja Natural Coden luomiväri sävyssä 5. Serene.


Osallistu kertomalla mikä tai mitkä asiat piristää sua ja antaa valoa näinä pimenevinä aikoina. Joku leffa, sarja, lause, bloggaaja, vloggaaja, biisi, kirja.. mitä vain. Pieniä tai isompiakin juttuja, haluun kuulla!

Ja muista kirjoittaa sähköpostiosoitteesi myös. Arvonta loppuu sunnuntaina 12.10.

Heipat!


80 kommenttia:

  1. Miun tytär! Parasta on äitiys ja pikkuinen Aisla joka aina osaa piristää <3 Mutta toinen asia, jonka voi kaikki lapsettomatkin saavuttaa, on akrobatia! Kuinka mieletöntä oppia uusia temppuja ja temppuilla niitä vaikka ulkona vesisateessa jos siltä tuntuu! Ja arvontaa varten email peikkopaprika@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Anonyymi10/08/2014

    Mistä walking deadia voi katsoa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uudet jaksot tulee foxilta maanantaisin kl.21.55. Mutta meinasit varmaan mistä vanhoja jaksoja vois katella? hmmmmm mä katoin ite joltain ruotsinkielisesltä sivulta ilmaseks, mutta ei ollu hirveen hyvä laatu ja et varmaan halua ruotsiks? Netflix? Mutta jotain ilmasta.. Auttakaa joku? :D

      Poista
    2. Anonyymi10/10/2014

      Tvshow7.eu -sivulta mä oon kattonut kaikki sarjat aina :) Walking Dead näyttäs olevan siellä myös.

      Poista
    3. Anonyymi10/10/2014

      Odotin jo tämän viikon maanantaina sohvalla asemissa walking deadia, pettymys oli melkoinen kun huomasin erehtyneeni päivästä. Ja itse katsoin Netflixistä ne muutamat kaudet mitä löytyi ja HDfin sivulta loput, vaikka laatu olikin välillä vähän mitä sattuu.

      T: hurahtanut

      Poista
  3. Ympäri vuoden (ja valosta riippumatta) mua piristää ystävät :)
    inkamarjaanamakinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. oi ihan tosikiva kyllä tuo meikki sulla kuvissa!!! oon innoissani sillä aloitin opinnot avoimessa yliopistossa sosiaalityöstä(enpäässytpääsykoikeillasisään) nyt vuoden tauon jälkeen mukava taas opiskrlla varsinkin ku aiheet kiinnostaa niin kovasti, myös parasta nyt syksyllä ku sarjat tulee tauoilta once upon time arrow ja moni muua sarja voi huonona pv laittaa vaan kynttilät päälle ja vähä herkutella ja katsoa noita hyviä sarjoja! nyt kotona takas asuessani nii joka pv pikkuveljet kyllä pitää huolen siitä että hymy tulee huulille!:)
    ja sitten vielä tän kuun lopulla lähden hampuriin (vaikka ekaa kertaa yksin lentäminen pelottaa aivansairaasti..), mutta kyllä toi pimeys vaan silti vaikuttaa, itellä varsinki ku on vähä kaikkee käyny ja elämä heittäny ylös ja alas nii kesällä jotenki oli helpompi kuin nyt kun pimenee, mutta eiköhän se tästä täytyy ostaa joku uusi kirja ja kynttilät vaan palamaan nii heti fiilis muuttuu!!:)

    he tulipa tas kilometrikomentti...
    saarawalden (a) hotmail.co

    VastaaPoista
  5. Niinkin konkreettinen asia, kuin kynttilät :--D Piristää kyllä ihan tosissaan tätä pimeyttä kun pitkästä aikaa pääsee iltasin sytyttämään kynttilät ja vaan kääriytymään johonki peittoon sohvan nurkkaan :')

    Mutta toi on kyllä niin väistämätöntä että valon vähentyessä väsyttää paljon enemmän, höh :c

    VastaaPoista
  6. Kunnon aamupala heti aamusti auttaa jaksamaan, kun sen saa syödä rauhassa ja ilman mitään kiirettä. Myös kaikki uudet tv-sarjat, jotka alkaa nyt syksyllä, piristää kummasti ! :)
    jatta.pietil@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Anonyymi10/08/2014

    Kaverit ja poikaystävä :) hyvä ruoka ja tuntemattomien hymyt

    petra.pynnonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Tällaisina pimenevinä aikoina mua kyllä on piristänyt tv;stä alkaneet uudet sarjat; vain elämää, koko suomi leipoo yms.. Musiikki on myös iso asia joka piristää jokaista päivää. Hyväntuulinen musiikki, laulaminen ja soittaminen saa kaiken kurjuuden unohtumaan :)

    kiia.purontaka@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Anonyymi10/09/2014

    netflix ja lenkkeily

    heidi97@wippies.com

    VastaaPoista
  10. Mua piristää tieto siitä, että jouluun ei oo enää pitkä aika! Mun joulunodotus alkaa vaan joka vuos aikasemmin, heh... :D

    sara-umu@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha ihana! opeta mua tykkäämään joulusta!

      Poista
  11. Mua piristää ihan älyttömästi syksyn kauniit värit, ihanaa kun puut on keltasia tai punasia. Lisäks oon innoissani kun kohta tulee uus Pretty Little Liars-jakso, jota oon nyt yli kuukauden jo venaillu. Ja tietenkin aina uudet vaatteet ja meikit piristää aina arkea.

    amisporkkana@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit on kyllä ihania! Täytyis mennä kuvaileen tota ennen kun ne katoaa! Määää katoin kans ennen pretty little liarsia ja olin ihan koukussa! en tiedä miks lopetin sen kattominen :o kai menin jotenki ihan sekasin sarjasta kun siinä tapahtuu ihan kauheesti kokoajan ja niin, en tiiä :D

      Poista
  12. Mua piristää ihan älyttömästi tulevien kivojen juttujen suunnittelu ja peiton sisään teemukin ja kirjan kanssa käpertyminen!

    iida.rotko(a)netti.fi

    VastaaPoista
  13. Anonyymi10/09/2014

    Miulla o täysin sama probleemo ku siulla! Ja iha pituttaa ku annan ilman vaikuttaa itseeni näin! Olo o ku zombilla koko ajan😃 Siitäpä johtukin mieleen tosiaan mitkä assiit piristäävät nyt näinä zombi hetkinä eliiii.. No Se Walking dead:di! Sitä on odotettuuu,jiihaa,onneks Se alkaa tuasen!:) Ja onnea on myös... Oman kullan kainalo-kynttilät-uudet pehmo tossut-uusi ihana teemakulöytönamnam! +siskon kanssa alkusyksystä tehty mahtava kaupunki vklp reissu kun kuunneltiin Milky Changen-stolen Dancea, Aina kun sen kuulee nyt ni alkaa hymyilyttämään ja tulee hyvä mieli&muistot mieleen noora_1990@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaah me twd-fanit ollaan vähän zombeja itekki :D oispa itelläki kulta täällä.. :< Muistot kyllä niin piristävät! :)

      Poista
  14. jes! Arvontaa <3 Eli minua piristää mm. biisi: maroon 5 animals, tähtiin kirjotettu virhe kirja ja minun uudet nilkkurit <3 :)
    nellamaarit@ranualainen.com

    VastaaPoista
  15. Anonyymi10/09/2014

    De e säkert okej att ja skriver dehär på svenska, så att ja får mej uttryckt på det sättet jag vill:)
    Jag blir jätte glad av att se mina nära och kära vara lyckliga. Känslan när tex. min gudson,lillesyster eller bästa vän har haft en bra dag och är glad är ljuvligt. Det hämtat ljuset till mina mörka dagar att tänka inte bara på en nära vän, utan en GLAD nära vän:)
    Höstkramar; Fanny
    Fanny.maria@windowslive.com

    VastaaPoista
  16. Tänä syksynä valoa elämään toi se että sain tietää odottavani esikoista. :) Tylsistä päivistä tulee kivoja, kun saa sisustaa aivan ensimmäistä lastenhuonetta. Ja kyllä, itsekin olen the walking dead riippuvainen, se kruunaa syksyn! Hanne-ylitalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Anonyymi10/09/2014

    Kauniin värinen luonto sekä ylisuuret kaulahuivit. Ja salmiakkisuklaa, nom!
    -Sarkku

    sarkku-@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Mua piristää lämmin kaakao, villasukat, hyvä sarja ja murun kainalo<3

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Anonyymi10/09/2014

    syksyn mukana oon innostunu käymään kävelyillä kavereitten kanssa :) pimeinä iltoina on mukava höpötellä kavereitten kanssa ja löytää samalla uusia kävelyreittejä!

    maukonen95@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Vastaukset
    1. !!!!!!!!! elämäni alkaa maanantaina x)

      Poista
  21. Mun syysmasennukseen toimii lääkkeinä ehdottomasti liikunta, The Mentalist ja lempiblogieni selailu. :)

    VastaaPoista
  22. Oho, unohdin äskeisestä sähköpostin...
    Mutta siis joo, mua piristää älyttömästi lempisarjojen katsominen eli Mentalist, blogien selailu ja liikunta. :)

    jansu.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. syksyn värikkyys ja raikas ilma piristää x)

    anette.i@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Anonyymi10/09/2014

    Musiikki auttaa aina ja asia joka saa hymyn huulille on koirani joka on aina innoissaan lenkille lähtemässä, oli sää mikä tahansa :)
    iitu.valli@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Miua piristää ekanaki nää kliseiset kynttilät, kuuma kaakao ja sauna! Ne saa jokaisen syksyillan tuntumaan ihanalta. Sen lisäks tietty Sopranos ja Emmerdale on ihan ykkössarjoja, unohtamatta salkkareita :D Myös musiikki piristää aina, varsinki Ultra Bra ja Zen Cafe näin syksyisin :)

    ellakuva@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Anonyymi10/09/2014

    Mua jaksaa piristää aina uudelleen ja uudelleen Billy Elliot- leffa :)

    katariina-leinonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Aurinkoiset syyspäivät tekee aina hyvälle mielelle, noi ihanat syksyn värit ja rauhassa nautittu aamukahvi! Oon nyt syksyn kunniaksi alkanut kirjottelemaan jopa "onnellisuuspäiväkirjaa" mihin listaan loppuvuoden jokasena päivänä yhden asian mikä on tehny mut iloseks sinä päivänä:-)

    nelly-93@windowslive.com

    VastaaPoista
  28. Kyllä ne on ne kaverit ja liikunta! Tämä syksy on ollut itselläni siinä mielessä erilainen, että en haluaisi että vklp alkaisi vaan että olisi maanantai ja pääsisi kouluun hengaan kavereiden kanssa. :D sanna-yh@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Mua piristää mm. liikkuminen, uusien tuttavuuksien kanssa jutustelu, netflixin tuijottelu herkkujen kera, piristävän väriset vaatteet, uudet kengät sekä Elastisen versio Nauravasta kulkurista <3
    anni.nuutinen@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Kaikkein ihaninta piristystä iltaisin on salilla käynti jonka jälkeen voi rauhoittua virkkaamaan vaikka pipoa :)

    kukku2009@windowslive.com

    VastaaPoista
  31. Viime aikoina ystävät on piristänyt tosi paljon, viimesen vuoden aikana mun elämään on tullut paljon uusia mahtavia tyyppejä ja monista on tullut entistä läheisempiä tässä lyhyehkön ajan sisään. Ja vihdoin viimein eilen saapui mun bilsan kirja, eihän sitä odoteltukaan kun pari kuukautta. Opiskelemaan, jee!

    friia-97(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mua piristää ystävät joiden kanssa voi viestitellä vaikka ei aina näkiskää niitä. Syksyn värit loovee ♥ kaikki pienet piristykset muuten tylsiin päiviin, musiikki hauskat jutut ja jos tuntee vaan olonsa mukavaksi :)

    kielo.kankanpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mua piristää aina ystävät ja suklaa, lisäksi oma koira ja hevoset. Just tällä hetkellä piristää tieto huomisista omista tupareista, kun sinne on tulossa ihania kamuja, ja oon tänään leiponu sitä varten porkkanakakun ja vielä ois pasteijat tehtävänä! (:
    lurtsu.l@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kyllä mua piristää eniten ystävät ja se oma ihana höpsö :) lisäksi mm. kynttilöiden polttelu sekä tee näin syksyn aikaan.

    henduu_92@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Mua piristää se, että oon oppinu ottaa asiat tänä syksynä paljo rennommin! Luovuin pitkästä matikasta joka tuotti mulle hirveesti tuskaa ja stressiä. Myönsin itelleni ettei matikka oo ikinä ollu mun juttu ja nyt jää paljo enemmän aikaa kaikelle muulle joista turhautumisen sijaan saan vaan lisää energiaa :) Ja tietysti kaikkein huonoimpinakin päivinä piristää meijän perheen ihana koira joka oottaa kotona häntä heiluen <3
    roosa.kukkonen@luukku.com

    Aivan ihana arvonta! Ja tää on kyllä semmonen blogi mitä jaksaa aina seurata :)

    VastaaPoista
  36. Anonyymi10/09/2014

    Kaverit, liikunta, poikaystävä, hyvä musiikki, kynttilät ja romanttisten hömppäelokuvien katselu peiton alla ja herkkujen kera! :) Ylisuuret villapaidat, ihana syysaurinko ja ruska! Ihana syksy! ♥

    VastaaPoista
  37. Anonyymi10/09/2014

    Muuui hei sellainen vinkki kuin että käytä vähän kylmemmän sävystä kulmakynää! Iski vaan silmiin toi väri, todella punertava eikä oooikein sovi toho sun kylmähköön/blondiin tukkaan. Koitan sit vaan antaa vinkkiä enkä kuulostaa miltään tyhmältä arvostelijalta :D pps. ootko ikinä kokeillu maalata kulmia kulmapuuterilla/sellasella luomiväriä muistuttavalla setillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. helou! :) Joo oon ihan samaa mieltä nyt kun sanot! mulla on monia eri kulmakyniä ja joku niistä tommonen liian lämmin. Ja joo todellakin otin vaan hyvänä vinkkinä, ei mitään! :) toisin kun alempana toi "karmeet kulmakarvat..." kommentti :D Ja en oo testannu sellasta settiä. Minkä merkkinen olis hyvä?

      Poista
  38. piristystä kaamosaikaan mä saan liikunnasta ja kavereiden seurasta! Myös kynttilöiden polttaminen pimeässä huoneesa saa mut tosi hyvälle tuulelle, varsinkin jos kseessä on joku hyväntuoksuinen tuoksukynttilä ;)

    nooraah@outlook.com

    VastaaPoista
  39. liikunta ja hedelmät :)
    varvarabad@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mua piristää mun puolitoistavuotias pieni veljeni :) ♡
    veerarautiainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Lukeminen, tanssiminen, Doctor Who ja sit tietty Luukaupunki-leffa (+ kyseisen leffan Jace taustakuvana:--D)

    jensquuu@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ystävät, perhe, Vain elämää, luonnon kauniit värit, alkava syysloma ja syysloman jälkeen alkavat vanhojen tanssiharjoitukset! Instagramissa #quates -kuvat on kans ihan huippu juttu, samoten ystävien piristävät viestit kesken uuvuttavan oppitunnin. Niinhän sitä sanotaan, että pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys :)

    suvi.ahola97@hotmail.com
    ps. Onko muuten tuon edellisen arvonnan voittaja jo selvinnyt? :)

    VastaaPoista
  43. Nää syksyn värit on niin kauniita että niistä piristyy väkisinkin. Ilta-/yökävelyt on sitä laatuaikaa, oli sitten yksin kuulokkeiden kanssa tai ystävän kanssa. Musiikki,sarjat, blogit ja vlogit on piristyksiä päivään. Valoa tuo tietenkin perhe ja ystävät, niiden hömppäjutut ja toki myös se oma aika :)

    VastaaPoista
  44. Hevosista saa hirbeesti energiaa! Jos on vähänkään huonolla tuulella tai jokin asia ärsyttää tai pimeys masentaa niin ottaa mopon vaan hall ja kurvaa keskelle ei mitään tallille, laittaa hevosen kuntoon hoitaa ja nauttii hiljaisuudesta ja lähtee väikka kävelemään metsään... IHANA tunne! Eli siis tallireissut ja Hevoset tuo valoa mun arkeen (: sp. nea.ponit@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Niin ja s-posti = kantoelina@gmail.com
    :)

    VastaaPoista
  46. tällä hetkellä minuu piristää se kun oon muuttamassa kuukauden päästä uuvelle paikkakunnalle!

    aanu.sivonen@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Piristyn avomieheni seurasta ja koti-illoista kotosalla hänen kanssaan :) Mulla on todella rankkaa ja pitkiä iltoja töissä, hän on koulussa aamut, joten ei ehditä nähdä oikein kunnolla kuin öisin. Joten ne illat, tai mitkä hetket vaan oikeestaan yhdessä on tällä hetkellä todella tärkeitä ja piristäviä! Ja sähköposti on saara1306@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Anonyymi10/09/2014

    Piristystä syksyn pimeyteen tuo treenaaminen ja kaverit ehdottomasti!
    janna.j@windowslive.com

    VastaaPoista
  49. voi hitsi miten nättinä oot noissa kuvissa!! :--)

    VastaaPoista
  50. Anonyymi10/10/2014

    Karmeet kulmakarvat...

    VastaaPoista
  51. Anonyymi10/10/2014

    Villakoiran pennun tempaukset kyllä piristää, sillä riittää energiaa! Ja osaa ottaa rennosti kun siltä tuntuu :)
    mi-avie@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Synkkinä syysiltoina mua piristää netflix, kuuma kaakao, blogit ja lämpimät vaatteet! Sen lisäksi tulevat koulujutut on sellasia mitä en malttais odottaa.

    tiiajuutinen@hotmail.com

    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  53. Treenaaminen, kavereiden ja poikaystävän seura ja hyvä ja terveellinen ruoka piristää kummasti pimeitä ja synkkiä syyspäiviä! :) natalia.kusmin@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Anonyymi10/10/2014

    Musiikki, leffat ja kavereiden kanssa seurustelu :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Mua piristää syksyssä synttärit ja se kun kaikki alkaa alusta!Harrastan pesäpalloa ja syksyisin on tämmönen omatoiminen peruskuntojakso,jonka jälkeen alkaa yhteisreenit.Myöskin metsästyskauden aloitus on ihanaa!Näiden lisäksi tietysti myös ystävät ja lemmikit :) (ja ehkä myös jokailtapäiväiset päikkärit :-D )

    VastaaPoista
  56. Anonyymi10/10/2014

    Onnistunut juoksulenkki, lempparisarja ja jäätelö, ystävät, perhe sekä oma hevonen :--)
    Ihana blogi ja upeita kuvia!
    idamatikainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Anonyymi10/10/2014

    Pimeneviin syysiltoihin valoa mulle tuo oma rakas 10kk ikäinen saksanpaimenkoirani <3 Se on aina ovella vastassa kun tulen työpäivän jälkeen kotiin, kuuntelee kun on suruja. Koiran kanssa touhuaminen auttaa unohtamaan ankean sään. Pitkän lenkin jälkeen on ihana vaan käpertyä sohvalle koiran kanssa kattomaan lemppari hömppäohjelmia. Niistä on syysillat tehty <3 -KristaEmilia
    kristahar@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Kynttilät ja lämmin kaakao on paras tapa varustautua syksyn pimeyttä vastaan - niin kornilta kun se kuulostaakin mutta ihanaahan se on ♥
    minnamarikaa@hotmail.fi

    VastaaPoista
  59. Tällä hetkellä mua piristää eniten syksy, koska ruska on säilynyt näin pitkääN, ja se, että syksy tuo mulle aina uudenlaista inspiraatioo elämään. Kynttilänvalo, sohvanurkkaus, poikaystävä ja pimenevät syysillat - niitä kliseisiä mutta sitäkin piristävämpiä juttuja! Ja se, että pääsen parin viikon päästä kotipaikkakunnalleni ihanien ystävieni huomaan ja kuukauden päästä Pariisiin :3

    pippaliina94@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Syksyä piristää Arrowin kakkoskausi jenkkien netflixissä, kaverit, lenkkeily ja "lämpimät" kuvat :D

    tassu_94@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Anonyymi10/11/2014

    Hedelmät kaikissa muodoissa, ruska ja kynttilät ♡
    hhannasofia@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Anonyymi10/11/2014

    Piristystä syksyyn tuo urheilu ja uudet jaksot lempisarjassa :)

    minnalai4(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Anonyymi10/11/2014

    Minua piristää minun yksivuotias poika, joka taputtaa aina kaikille onnistumisilleen. Olipa hän sitten osannut näyttää, missä on nenä tai päässyt omin voimin käsillä pystyyn seisomaan. Myös siitä nousee aina hymy huuleen, kun toinen käy muiskauttamassa suukon poskelle. Ja nyt vatsassa on aluillaan toinen pikkuinen :)

    haeltoss@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Anonyymi10/11/2014

    Valoa antaa maailman parhaat kaverit ♥ Oli sitten kesä, syksy, talvi tai kevät niin aina ne vaan pysyy mukana ja on mukana niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.

    sk97095[at] uta.fi

    VastaaPoista
  65. Aamulla pimeyteen herätessä, jaksamaan auttaa heti kuppi kahvia ja puuro! Hetket yhdessä mieheni kanssa piristää aina, sekä käpertyminen sohvalle, kuuman juoman kanssa :) Ja syksyn ihanat värit tietty!
    Ninspuneiti@icloud.com

    VastaaPoista
  66. Perhe (eli avokki ja koira) piristää aina, ja Walking Deadin jatkuminen! :)

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  67. Tällä hetkellä mua piristää se, että sain työpaikan kovan etsinnän tuloksena! Tämä työpaikka on ensimmäinen itse hankittu ja on mukava tienata rahaa koulun ohella :) Myös ihana syksyinen luonto, Haloo Helsingin uusi albumi ja läheiset piristävät arkea.

    VastaaPoista
  68. Vitsit, unohdin sähköpostin viimeiseen viestiini! Eli tällä hetkellä minua piristää uusi työpaikkani, jonka olen ansainnut monen kuukauden etsinnän tuloksena. Tämä työpaikka on ensimmäinen itse hankkimani ja on mahtavaa saada pientä rahaa taskuun lukion ohella :) Arkea piristää myös ihana syksyinen luonto, Haloo Helsingin uusi albumi (♥) ja läheiset :)

    nepruska@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Anonyymi10/14/2014

    Itse huomaa että arjen keskellä joutuu helposti oravanpyörään, koulua, töitä, kotitöitä, kavereiden näkemistä, kaupassa käyntiä. Sitä väsyy kun jää synkistelemään että pitäs tehä sitä ja tota ja ainii, totakin. Mutta onneksi ymmärsin sen, että vaikka arki on välillä väsyttävää, se on myös se kaikista paras juttu! Monia asioita joista iloita, koulu ja työ, ystävät ja ihana poikaystävä. Sitä saa heti vähä enemmän ekstraa arkeen kun ei ajattele kaikkea pakottavina asioina vaan etuoikeuksina :) Miten kiva onkin koristella kauppalista tai järjestää ystäville pitsaillallinen, pitsa paloi uunissa hiileksi, mutta onneksi pizzeria löytyy naapurista ja hyvien naurujen lisäksi kaikki sai masut täyteen :) liinyli@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Anonyymi10/15/2014

    Tanssiminen ja musiikin kuuntelu hyvien ystävien kanssa luo hymyn huulille ja tuovat valoa syksyyn myös tälläisiä hetkiä muistellessa! S-postini on susssuh@gmail.com

    VastaaPoista