torstai 4. syyskuuta 2014

Yllätysvisiitillä

No heeej!

Sain yksi päivä aivan mahtavan idean! Mulla oli ollut kova ikävä Teemua, ja ajattelin kokoajan, että hitsi olis kyllä kiva nähdä vielä ennen kun hän lähtee maailmalle. 

Mäpä sitten varasin onnibussiliput Helsingistä Iisalmeen ja takasin, kertomatta kellekkään mitään. Ajattelin että vois olla aika kiva käydä yllätysvisiitillä.

Odotin kuin kuuta nousevaa tiistaita että pääsen jo yllättämään. Onnibussi lähti Helsingistä päivällä, ja sitten kökötin bussissa sen 6 ja puoli tuntia. Toi tuntimäärä kuulostaa aika pahalta, mutta ei oikeastaan edes ollut, varmaaan koska olin niin innoissani.

Illalla kun olin perillä soitin Teemulle ja koitin jutella ihan rennosti, sillai että en kuulostais yhtään epäilyttävältä. Kävelin puistoon joka on lähellä missä Teemu asuu ja sanoin että meneppä sinne puistoon, siellä on sulle yllätys. Sitten Teemu tuli hakemaan yllätyksensä, ja tuli kyllä niiin iloiseksi!

Yllättäminen on ihan parasta! Tällaisia juttuja joutuu kyllä jatkossakin varmasti sietämään jos on meitsin kanssa tekemisissä, voin keksiä mitä vain.

Tämä oli kyllä kivoin juttu pitkään aikaan!

Mitäköhän selitän..? :D


Kivaa viikonloppua kaikille! 


11 kommenttia:

  1. Ihana yllätys, ihanaa et uskallat tolleen heittäytyä :) Näytätte niin onnellisilta, etten kestä!!!

    http://milkainnamaaria.bellablogit.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tällane heittäytyminen on niin kivaa! :) hihi, olenkin :)

      Poista
  2. Anonyymi9/05/2014

    Ei toi matka ookkaan nii paha, riippuu millä asenteella varmaan siihen lähtee. :) Ite asun Turussa ja yli 2 vuotta menny junalla sen 7-8 tuntia miehen luokse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä niimpä! :) oho! ihanaa että ootte jaksanut :)

      Poista
  3. Voi apua, senkin söpöläiset! :D Ihana yllätys <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ällösöppänät ;D hihi, kiitos ♥

      Poista
  4. Anonyymi9/05/2014

    Mikä tää teidän status on? :) ootteko työ yhdessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi9/08/2014

      Okei, tajuan että tää saattoi olla kenties liian henkilökohtainen kysymys... Mutta kai tähän olisi voinut vastata edes sitten sen, että asia on teidän kahden välinen. Ajatuksia on kovin vaikea lukea, enkä nyt tiedä mitä tämä vastaamattomuus tarkoittaa. Mutta joo eipä se mulle kuulukaan, kunhan kysyin kun vaikutatte niin onnellisilta yhdessä :)

      Poista
    2. ei ollut liian henkilökohtaista tai muuta, mun piti vastata mutta sitten unohdin vain, sorry! kyllä mä Teemua poikaystäväksi kutsun :)

      Poista
    3. Anonyymi9/09/2014

      Oii onnea sitten paljon ja muutenkin! :)

      Poista
  5. Anonyymi9/06/2014

    Olette ihanan onnellisia, söpö pari! Olen iloinen et olet onnellinen. Minkä routuisia koirat on??

    VastaaPoista