torstai 19. kesäkuuta 2014

Det ska va reggae på sommarn, och massvis med sol!



Lähdettiin eilen ystävieni Sassan ja Chaneten kanssa pikku roadtripille. Tyypit ihmetteli että mihin oikein on matka, ja kun vastattiin että ei aavistustakaan, kummasteltiin sitä kovasti. Haluttiin vain lähteä jonnekin ilman suunnitelmia! Lähdettiin ajamaan ja päädyttiin Tammisaareen katselemaan, ja tämän jälkeen Hankoon.

Illalla auringonlaskun aikoihin kuunneltiin musaa autossa. Tuli hyvä biisi ja mä sanoin, että nyt volat täysille ja tanssitaan tossa parkkiksella. Ja niin me tehtiin! Oli niin hauskaa, ja silloin siinä hetkessä ajattelin, että mulla on ihan kaikki mitä tarvitsen tässä elämässä.

Myöhemmin saavuttiin ihan tosi kauniille pitkälle rannalle. Suunniteltiin että jäädään telttailemaan sinne jonnekin, mutta ei jaksettukkaan pystyttää telttaa, joten jäätiin autoon nukkumaan, haha. Mä nukuin etupenkillä jotenkin kippurassa, välillä koivet ratin päällä ja ties missä, mutta ihan hyvin mä nukuin. On ihanaa että mulla on tällasia ystäviä jotka on vähän rentoa hälläväliä tyyppiä, voidaan nukkua kaikki kolme pienessä kirppuautossa ilman ongelmia, voi kävellä paljain jaloin, pienestä ei valiteta ja hiusharjaakaan ei välttis edes tarvitse.

Aamulla oli ihana fiilis. Auton ikkunat oli ihan huurussa ja Chanette oli jättänyt viestin ikkunaan "Ja e på stranden". Kävelin rantaa päin ja siellä mun Chanette oli. Ihanan raikas ja aurinkoinen aamu rannalla.

Päivällä mentiin karusellirannalle. En tiedä mikä sen rannan nimi oli mutta siellä vedessä oli sellanen karuselli johon voi mennä roikkumaaan! Halusin sinne niin kovasti mutta ai pe*kele, oli ihan sairaan kylmää vettä! Ja mä en edes valita helpolla. En siis päässyt karusellille asti. :(

Myöhemmin alko sää synkkenemään. Käytiin syömässä, kierreltiin parit kirppikset ja sitten sanottiin heihei Hangolle!

Tarkoitus oli että oltais oltu vielä yks yö jossain, mutta koska oltais haluttu telttailemaan ja sää on tollainen, päätettiin mennä jo kotiin. Onneksi kuitenkin saatiin nauttia kivasta säästä edes vähän aikaa.

Nyt siirrytään kuviin!




21 kommenttia:

  1. Siis aivan MAHTAVIA fiiliskuvia. Oih, kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! :) oispa vaa vähän lämpimämpi kesä :<

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia, näistä jos jostain välittyy elämän maku ja onni. Siis en ees keksi sanoja taaskaan :DD mäki haluan tollaselle reissulle ja mää ainaki ymmärrän ton että lähtee vaan ajamaan sinne mikä näyttääkään hyvältä eikä liikaa suunnittele<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos taas Anni! :) haha ihana :D Meidän täytyy toteuttaa joku tällanen! ;) <3

      Poista
  3. Ton rannan nimi on plagen! :))

    VastaaPoista
  4. Toi sun tarina kuulosti ihan joltakin tarinalta tai leffalta, ei tollasta tapahdu oikeesti! :D Aivan upeeta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! :D oikeestaan mun elämä on oikeesti välillä tuntunu vähän elokuvalta, ollu niin kivaa :))

      Poista
  5. Tsiisus miten ihania kuvia ja ihana fiilis! ♥
    ps. mahtavaa juhannusta :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi6/20/2014

    Heei kato Kasmir - vadelmavene siin on samat maisemat ku teillä ;) Ps. ihanaa juhannusta


    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hahaa huomasin! Kiitos ja samoin sulle! :)

      Poista
  7. Oii ihanan tunnelmallisia kuvia! Extempore reissut on parhaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) joo älä muuta sano! <3

      Poista
  8. aah aivan ihania fiiliskuvia! Olispa itsestäkin vastaavaan :D

    VastaaPoista
  9. Eikä miten ihania kuvia! Tuli niin hyvä fiilis tästä postauksesta. :-) Mäki haluun roadtripille!

    VastaaPoista
  10. oijojoij ihania kuvia!!!! nii kesäfiilis!!

    VastaaPoista
  11. Tulipas kyllä kesäfiilis. Ite suunnittelen joskus aika paljon, mutta extempore reissut on parhaita. :)

    VastaaPoista