sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ikävä

Kuva on itse tekemäni. Muokkasin mun alkuperäistä teosta tähän postaukseen sopivaksi. Voit katsoa alkuperäisen tästä.


En ole kateellinen muiden rahoista tai autoista. En ole kateellinen hienoista luksustaloista tai ulkomaanmatkoista. En paksuista tuuheista hiuksista tai vitivalkoiseta hammasrivistä. En täydellisestä lauluäänestä, en merkkilaukuista, enkä tonnin kengistä.

Mutta eilen mulle iski todella kova kateus. Istuin autossa ja näin peilistä kun paras ystäväni halasi isäänsä.

Kunpa vain mä saisin tehdä saman.

Tänään ikävä on ollut niin suuri...

Muistakaa mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä. 

36 kommenttia:

  1. <3 pisti ajattelemaan

    VastaaPoista
  2. Itsekin olen melkein hukkunut ikävään ja muistoihin, isän kuolemasta tulee kuluneeksi 6 vuotta tänään.

    Paljon voimia vielä kerran Heidi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( <3 Voimia ja halauksia sinnekin!

      Kiitos <3

      Poista
  3. Mä tiiän ton tunteen, vaikken ihan samalla tavalla välttämättä, mutta kuitenkii. Mun isä kuoli ku olin about 1-vuotias. Ja aina ku nään joitaa muita isiesä kanssa esim just halaamassa ni iskee vaa jotenki kauheen tyhjä olo ja kateus. Sitte vaa miettii et miksen mä saanu enkä tuu koskaa mahollisuutta siihen..

    Tsemppiä ja voimia sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aika samat kokemukset Heidin kanssa, mun isä kuoli kun olin alle 3-vuotias.

      Paljon voimia! Muista, että sulla on ainakin kaikki muistot jäljellä kaikista yhteisistä hetkistä. <3

      Poista
    2. Kiitos paljon molemmille kommenteista! En osaa sanoa edes mitään teille... hölmö olo.. sitä ei osaa yhtään kuvitella tota..

      Mun pitää olla tyytyväinen siihen mitä olen saanut, ja tosiaan niinku Krista sanoit, niin ne musitot on jäljellä.

      Kiitos teille ja ihanaa syksyä! <3

      Poista
  4. ;( Voimia taas kerran♥ Pisti kyllä miettimään :x

    VastaaPoista
  5. En ole tainnut tänne sinun blogiin ennen kommentoida, kuin vasta nyt, mutta kommentoidaampa nyt kerralla sitten kunnolla. En ole varmaan koskaan tavannut yhtä iloista ja elämänhaluista ihmistä, joka luottaa itseensä ja saa ikävistäkin asioista etsittyä ne paremmat puolet ja keskeltä pimeyttäkin löydät aina jonkinlaisen valonpilkkeen ja uskot siihen. Kirjoitat niin aidosti ja totuuden mukaisesti asioista, etkä pelkää mitä muut siitä ajattelevat, mutta silti kunnioitat toisia niin valtavasti vaikka me kaikki emme sitä niin paljoa ansaitsisi. Olet juuri sellainen henkilö, johon voisin luottaa täysillä ja uskoa että olisit aina tukena. Kaltaisiasi ihmisiä on aivan liian vähässä. Paljon paljon voimia sinulle ja koko perheellesi, te selviätte kyllä tästäkin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä.. mun hymy jumittui korviin tän kommentin luettua. Kiitos hurjasti sulle ihanuudelle siellä! ♥ Täytyy silti sanoa, että mulla kyllä on niitä päiviä kun en löydä sitä valonpilkettä mistään.. ettet nyt ihan luule että superihminen olen hehe :) Mutta kiitos aivan valtavasti tästä kommentista! Toi kun sanoit että voisit luottaa täysillä, niin kauniisti sanottu! Kiitos! ♥

      Poista
  6. Anonyymi9/09/2013

    itse olen kateellinen niille kaikille, joilla on hyviä muistoja ja hetkiä isänsä kanssa..

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9/09/2013

    Tiedän kyseisen tunteen liiankin hyvin :( Itselläni menehtyi äiti viime kesänä ja monesti on tullut vastaan tilanteita, kun joku kertoo omista vanhemmistaan ja mitä heidän kanssa tekevät, silloin varsinkin itselleni iskee todella viiltävä ikävä äitiä.. kuitenkin yksi ikävimmistä päivistä oli se, kun lakkiaispäivänä näin muiden halailevan omia vanhempiaan ja heidän kanssa iloitsemassa kyseisestä päivästä, silloin olisin voinut tehdä mitä vain jos olisin saanut halata omaa äitiäni ja juhlia tuota erityistä päivää oman äitini kanssa! Siinä olisi ollut ainut lahja mitä silloin olisin toivonut... Mutta aina ajatus lohduttaa, että kyllä ne vanhemmat, olivatpa sitten vielä täällä tai tuolla pilvien päällä meitä katselemass niin ovat läsnä meidän elämässämme! <3 Niin mahtavia meidän vanhemmat ovat!

    Voimia sinulle ja jaksamista nuiden ikävien tilanteiden läpi, niitä tulee aina eteen, mutta onneksi on niitä ihania muistoja joita voi aina muistella kun ikävä iskee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eih...:( Osanottoni.. Kuulostaa niin kamalalta.. Noita joudun mäkin vielä kokea. Kun valmistun, synttärit, ja esim jos joskus saisi omia lapsia. Sillo just eniten miettii että kumpa vaan hän olisi nyt näkemässä. Mutta niin tosiaan, ajatus siitä että he kulkevat mukana lohduttaa! Kiitos paljon sun kommentista ♥

      Paljon voimia sulle syksyyn! ♥:) Me selviämme! Kaikilla ei oo omia enkeleitä niinku meillä :)

      Poista
  8. Anonyymi9/09/2013

    Voimia!♥

    VastaaPoista
  9. vvooii voimia <33
    http://believeforeveryourlifeanddreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Anonyymi9/10/2013

    Sori ku tällanen kommentti näin syvälliseen tekstii, mut onks sul ketää semmost lukijaa johon haluisit oikeesti tutustuu paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eipä mitään :) Voisin tutustua keneen vaan lukijaan paremmin :>

      Poista
  11. Anonyymi9/16/2013

    Hei, löysin jotain kautta sun instagram-tilin, jonka kautta eksyin tänne blogiin... Suurena syynä se, että huomasin että myös sä olet menettänyt isän. Vielä en ole sinne saakka päässyt, jos edes postausta siitä on, että miten näin on käynyt... Haluan esittää suurimmat osanotot! Tiedän varsin hyvin miltä tuntuu, molemmat vanhemmat menettäneenä :/

    Äidin kuolemasta on jo 11 vuotta, isän taas vasta 3 vuotta, joten mun suruprosessit on tosi eri vaiheissa. Voin kertoa kliseen, että aika todella parantaa :) Ei oo päivääkään etten ajattelis isää tai äitiä, mutta enää se ei tunnu pahalta, vaan lähinnä vaan mukavalta ja hauskalta. Esimerkiksi kun tuli selväks, että mies jota tapailin koko kesän, olikin täys kusipää, ajattelin vain että "voi perse iskä, nyt tarvittais sulta pari valittua sanaa" :D On ihana huomata, kuinka muistot ei tosiaan kuole. Muistan vieläkin minkälaisia persoonia molemmat vanhempani olivat, ja eri tilanteissa heidän tapojaan ja sanojaan muistelee niin suurella lämmöllä :)

    Tästä tulee ihan ylipitkä romaanikommentti, mutta mulle tulee hyvä fiilis, jos pystyn edes jollain tavalla auttaan ja piristään. Sekä näyttään, että läheisenkin menetyksestä kyllä selviää! Ikävä, ja jopa katkeruus kyllä tulee aina kulkeen mukana. Ajatukset, että miksen mä saa halata isää, minkä takia hänen piti kuolla, miksi juuri minulle... Ei vaan pidä antaa niille valtaa :) On ilo huomata, että näinkin rankasta kokemuksesta jaksat hymyillä, ja taidat olla aidosti ilonen! Se on oikein ja hienoa :) Isäs näkee sut joka päivä, on mukana sun elämässä - vaikkei enää fyysisesti. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista