torstai 29. elokuuta 2013

Arvonnan aika! Persoonallinen kalenteri


 Askel kohti järjestelmällisempää minää, on ehkä se kun saan oman kalenterin. Nyt mun ikioma Persoonallinen kalenteri on tulossa mulle kotiin! 


Kalenterin suunnitteluvaiheessa saa valita oman kuvansa kanneksi, joten päätin ladata siihen tämän, jonka itselleni taiteilin photoshopissa.


Hauskalla ja todella helpolla ohjelmalla pystyy itse päättämään minkä näköiseksi kalenterinsa kannen, ja myös takakannen haluaa. Saa lisäillä teksiä ja omia kuvia mielensä mukaan. Great!

Kokovaihtoehtoja kalenterille oli 4.


Kalenterin suunnittelu oli kiva kokemus! Kalenterin ulkoisen olemuksen lisäksi sai myös itse päättää sen sisällöstä. Sai valita monista erilaisista designeista, ja sai lisätä esim. viikon treenit, viikon to-do, ja viikon ideat bokseja kalenteriinsa. Tämän lisäksi löytyi myös paljon muuta kivaa mitä sai kalenteriinsa lisäillä. 

Hauskaa, persoonallista ja arkea piristävää! Kenenkään kalenteri ei varmasti ole samanlainen. Odotan innolla että omani saapuu kotiin. Kiitos Persoonallinenkalenteri.fi  

Täältä pääsette Persoonallinenkaleneri.fi FB-sivulle





Joku teistä voittaa lahjakortin, jolla saa suunnitella itselleen persoonallisen kalenterin. 

-Osallistu arvontaan kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi kommenttiboksii
- Arvonta päättyy nyt tulevana sunnuntaina, 1.9
- Onnea arvontaan!

257 kommenttia:

  1. iida.paavola@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. henni.sarin@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Annika.ijas@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. annika.makela@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. suvi-99@hotmail.fi

    VastaaPoista
  6. essi.saari@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. anette.i@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Oi ootpa suunnitellu mageen kannen ! :)

    annikasdiary@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. onpa ihana!
    sara_lempiainen@msn.com

    VastaaPoista
  10. Anonyymi8/29/2013

    terhi.alander@gmail.com

    VastaaPoista
  11. satunanne@gmail.com

    VastaaPoista
  12. jossutin92@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. ida.koski@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. siiriprinsessa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Anonyymi8/29/2013

    kaisla.nopsanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. ihana toi oma muokkaamasi! =)

    VastaaPoista
  17. pilviveijanen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. julia.janhunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. En oo ikin toivonu näin paljoo voittavani mitään!! Oon himoinnu tota kalenterii super kauan!se ois täydellinen!
    sanna.selanne@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. nipsulintu@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Anonyymi8/29/2013

    janita.v@luukku.com

    VastaaPoista
  22. tanjahilli@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. ronja.ekroth@live.fi

    VastaaPoista
  24. taruwws@gmail.com

    VastaaPoista
  25. katja.kivela@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. katariina_koivuniemi@hotmail.com

    :):)

    VastaaPoista
  27. Ihana!!! Mähaluuuun! ppaulaa@windowslive.com :)

    VastaaPoista
  28. janina.gustafsson@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. oi ihana arvonta! Ite oon aina ihan hukassa syksysin jos mulla ei oo kalenteria mihin merkkailla kaikkia menoja sun muuta :D

    laurrra.la@gmail.com

    VastaaPoista
  30. enna.vanhanen@gmail.com

    VastaaPoista
  31. emu.1999@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. bonhemiancarter@hotmail.co.uk :)

    VastaaPoista
  33. Oi, kun kiva arvonta!

    iinaisleta [at] live.fi

    VastaaPoista
  34. hakusanarakkaus@gmail.com

    VastaaPoista
  35. manna_manna_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. lindaajasmin@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. heljakeskilusa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Anonyymi8/29/2013

    emilia.juvonen@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Oi vitsi tuollaselle olisi kyllä käyttöä! erika.f@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  40. katihiltunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. eveliina.kitinoja@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. sofiakatariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. lauraa-lauraa@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. annika-kari@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. elina_herstylishlife@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Anonyymi8/29/2013

    Hennaemiliaa@icloud.com

    VastaaPoista
  47. elina.pentinmaki@sedu.fi

    VastaaPoista
  48. katri.m.niemi1@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Anonyymi8/29/2013

    kat-riina@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. janika.jansson@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. sara.helin@hotmail.fi

    VastaaPoista
  52. ventluska@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Sagamoi@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. lelluv@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Anonyymi8/29/2013

    sk97095 @ uta.fi

    (poista välit)

    VastaaPoista
  56. llaura.manninen@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Anonyymi8/29/2013

    elli.keski-loppi@hotmail.com

    Voi miten hauska idea :) tällänen ois tosi kiva!

    VastaaPoista
  58. sara_mountassir@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. riksukallio@hotmail.com

    Ompa ihana!:)

    VastaaPoista
  60. riksukallio@hotmail.com

    Ompa ihana!:)

    VastaaPoista
  61. enninkengissa[at]gmail.com :)

    VastaaPoista
  62. nin--a@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Anonyymi8/29/2013

    r.vuokila@hotmail.com

    toi on niin siisti juttu!

    VastaaPoista
  64. Anonyymi8/29/2013

    soffe.5@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. emilia_alanne@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Eih! Tää tulis enemmän, kuin tarpeeseen. Just sain lukion aloitettua ja ei kyllä pennoset tahdo riittää kaikkien kirjaostosten jälkeen vielä kalenteriin. Tosi kaunis vieläpä!

    jasmiina.sirvio@gmail.com

    VastaaPoista
  67. ralh97@gmail.com :)

    VastaaPoista
  68. heidi.piiroinen@live.fi

    VastaaPoista
  69. Ihana arvonta, toi olis niiin tarpeellinen :)

    <3:Sara (cupcakezblogi@gmail.com)

    VastaaPoista
  70. viivisa@wippies.com

    VastaaPoista
  71. petunia.yli@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. amppo_99_@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  73. roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. jeanettelindroos@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. sanni-981@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Anonyymi8/29/2013

    annika_silvennoinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Ohhoh, tulipa hyvään kohtaan. Ollaan perustamassa pian omaa kahvilaa ulkomaille, niin tulis todellakin tarpeeseen kunnon kalenteri kun ei tällaisella parikymppisellä pysy ajatukset muutenkaan kasassa!

    Ps. Kalenterisi on upea.

    marsa.kuva@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Kyllä tulis käyttöä! :-)

    maitsi94@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Anonyymi8/29/2013

    an-sku-97@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. jen.nap@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Anonyymi8/29/2013

    emma.kalliola@gmail.com

    VastaaPoista
  82. esteri.karen@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Anonyymi8/29/2013

    kirsi.sipola@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Roosa.palokangas@luukku.com

    VastaaPoista
  85. Anonyymi8/29/2013

    karkkinallee@hotmail.com

    :)

    VastaaPoista
  86. emmipauliina@windowslive.com

    VastaaPoista
  87. heta.ojell@gmail.com

    VastaaPoista
  88. riikka_maaria@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. vilma.honkaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  90. erikalehtinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. elleee-@hotmail.com

    VastaaPoista
  92. sinna-riikka@luukku.com

    VastaaPoista
  93. Anonyymi8/29/2013

    anna.marila95@gmail.com

    VastaaPoista
  94. laura.vanhatalo107@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. katsssu@windowslive.com

    VastaaPoista
  96. annamari.laukkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  97. kauri_x3@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. heidi.haapaniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Monskukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  100. maria.komulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  101. jessica.huhtinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  102. lena.malaniak@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. balleriina-98@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. emmamorz@hotmail.com

    VastaaPoista
  105. jjanitak@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. meri.lantela@wippies.com

    VastaaPoista
  107. nelli-p@wippies.com

    VastaaPoista
  108. venlukka@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Anonyymi8/29/2013

    Salla.peltoniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. nnortsi8/29/2013

    noora.imponen@hotmail.com

    VastaaPoista
  111. tesu_eveliina_96@hotmail.com

    VastaaPoista
  112. oi ihana :)

    kukku2009@windowslive.com

    VastaaPoista
  113. epartanen96@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Anonyymi8/29/2013

    hanna---@windowslive.com

    VastaaPoista
  115. nelly-93@windowslive.com

    VastaaPoista
  116. oona.heino@gmail.com

    VastaaPoista
  117. enbuske.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  118. anniinaae@outlook.com

    VastaaPoista
  119. mia.tadaa[at]gmail.com

    VastaaPoista
  120. paulamatikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  121. Anonyymi8/29/2013

    emmi.sillanpaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  122. miramariavaltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  123. amisporkkana@hotmail.com

    VastaaPoista
  124. jenny.dunderfelt@hotmail.com
    :--)

    VastaaPoista
  125. oihoihoih kalentereita!

    minja.sormunen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  126. emmi.sirainen@gmail.com

    VastaaPoista
  127. annirautio@windowslive.com :)

    VastaaPoista
  128. maria.valli@live.fi

    VastaaPoista
  129. peppi.kk@hotmail.com

    VastaaPoista
  130. kysymys! jos voittaa tai vaikkei voittaiskaan ja haluisin ostaa tollasen kalenterin nii
    voiko sen kalenterin suunnitella ens vuodelle, niinku 2014-2015 :)?

    VastaaPoista
  131. katja.karkkula@gmail.com

    VastaaPoista
  132. katja.karkkula@gmail.com

    VastaaPoista
  133. iiiidaa_@hotmail.com

    VastaaPoista
  134. ira.karvo@gmail.com

    VastaaPoista
  135. Emmi_kolsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  136. karoliina.holappa@hotmail.com

    VastaaPoista
  137. miiaoonaemilia@gmail.com

    VastaaPoista
  138. riinamaria.gronlund@gmail.com

    VastaaPoista
  139. Anonyymi8/29/2013

    maikki-96@wippies.fi

    VastaaPoista
  140. jatta.pietil@hotmail.com

    VastaaPoista
  141. suvi.ahola97@hotmail.com

    VastaaPoista
  142. Anonyymi8/29/2013

    nellii_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  143. heidihelander@hotmail.com

    VastaaPoista
  144. Anonyymi8/29/2013

    juhooo-@hotmail.com

    VastaaPoista
  145. Anonyymi8/29/2013

    bettiina.nevalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  146. heidddddi@hotmail.com

    VastaaPoista
  147. josssy@windowslive.com

    VastaaPoista
  148. saaruska00@gmail.com

    VastaaPoista
  149. kristiina.toyryla@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. iris.hattara@netikka.fi

    VastaaPoista
  151. elisa.flink@luukku.com

    VastaaPoista
  152. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  153. topline97@gmail.com

    VastaaPoista
  154. JenniM8/29/2013

    jenni_malin@hotmail.com

    VastaaPoista
  155. notiia-@hotmail.com

    VastaaPoista
  156. notiia-@hotmail.com

    VastaaPoista
  157. laurakemppi7@gmail.com

    VastaaPoista
  158. PAKKO KOKEILLA KYLLÄ ARPAONNEA ! Näyttää niin kivalta, etten kestä .__. otko muuten koskaa heidi esitelly sun huonetta täällä? tai kämppää? Jos et niin ois ihan tosi siistiä nähdä se :-)!

    joannaemiliaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  159. katasti@hotmail.com

    VastaaPoista
  160. Pakko kommentoida, että niin ihanan kalenterin oot väsänny!:)

    alina.jokela@gmail.com

    VastaaPoista
  161. Anonyymi8/29/2013

    jasna.l@hotmail.com

    VastaaPoista
  162. venlaaa_@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Oi ihana!
    sarianna.helminen@gmail.com

    VastaaPoista
  164. Ihan huikee arvonta! =)
    jewwi95@gmail.com

    VastaaPoista
  165. ellimaatta@hotmail.com

    VastaaPoista
  166. Anonyymi8/29/2013

    milada.vanniftrik@gmail.com

    VastaaPoista
  167. milla9762@gmail.com

    VastaaPoista
  168. voi vitsi oon ni kauan halunnu tommosta !

    nooraniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  169. Ihana arvonta! :>
    emma.aino@hotmail.com

    VastaaPoista
  170. anskuhaverinen@gmail.com

    VastaaPoista
  171. Siru_96@hotmail.com

    VastaaPoista
  172. Sofia_hietala@hotmail.com

    VastaaPoista
  173. alluuu-@hotmail.com

    VastaaPoista
  174. Anonyymi8/29/2013

    Mathilda_fabricius@hotmail.com

    VastaaPoista
  175. janina_lamminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  176. viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  177. Anonyymi8/29/2013

    inka624@gmail.com

    VastaaPoista
  178. nieminenmarikapauliina@gmail.com

    VastaaPoista