Hehe tiedän että mun otsikko houkutteli pari naista tänne lukemaan. Mutta joo, tällä kertaa tällainen postaus joka menee "syvällisemmät" lokeroon. Olkaas hyvät!
Kuten jotkut ehkä tietääkin, olin vuos sitten hyvin hukassa elämässä. Lyhyesti heille jotka eivät tiedä: erosin ensirakkauden kanssa, aloin mukamas paikkaamaan haavoja laihduttamalla, en tullut tietenkään sen kautta yhtään onnellisemmaksi vaan itsetuntoni heikkeni, ja en muutenkaan tiennyt yhtään että kuka mä olen.
Otin tänään esiin vanhoja päiväkirjoja, ja aloin lukemaan niitä. Kirjoitan sieltä yhen pätkän nyt tänne. Tää on toki aika henkilökohtasta, mut uskon et tästä voi seurata hyvääkin.
Onsdag 23.5.2012.
Solen skiner fullt och sommaren är här...Vad vill jag göra på sommaren? Vad vill jag med livet? Kanske ha roligt, uppleva, och ha roligt igen. Nå, varför gör jag ite det nu? Man borde ju leva i nuet. Man borde njuta av varje dag man har fått. Varför gör jag det inte?..För att jag är så osäker av min kropp.. Men kan en kropp faktist hindra mej för att ha roligt? Joo, de kan den, fast ja vet att ja inte borde det.. Man borde älska sej själv. Jag vet mycket bra, att livet är för kort för att hata sej själv.
Suomennettuna
Keskiviikko 23.5.2012.
Aurinko paistaa täysillä ja kesä on täällä... Mitä mä haluan tehdä kesällä? Mitä mä haluan elämältä? Ehkä pitää hauskaa, kokea, ja pitää hauskaa taas. No, miksi en tee sitä nyt? Sitähän pitäis elää hetkessä. Pitäisi nauttia jokaisesta päivästä jonka on saanut. Miksi en tee sitä?... Koska oon niin epävarma kropastani.. Mutta voiko kroppa tosiaan estää mua pitämästä hauskaa? Joo, kyl se voi, vaikka tiiän ettei sen pitäis.. Pitäis rakastaa itteensä. Tiedän varsin hyvin, että elämä on liian lyhyt itsensä vihaamiseen.
Tältä olen suunnilleen näyttänyt kun tollasta oon kirjottanut.. Pieni olen ollut..liiakin. Miettikää että toi tyttö tossa, on ajatellut että hänen kroppansa estää häntä pitämästä hauskaa. Eli ongelma ei todellakaan ole ollut mun ulkoisessa olemuksessa, vaan sisällä mun mielessä.
Suututtaa ja on vähän surullinen fiilis kun kelaa taaksepäin.. Mutta se on nyt mennyttä aikaa..
Oon nytten paremmassa jamassa kun vuos sitten ainakin.. Tykkään itsestäni paljon enemmän! Ja mun mieli ei ainakaan ole noin
päin honkia.. Mutta itseinho, se on
ollut mulle tuttua. Se paha olo kumpuaa jostain ihan muualta,
mutta sen purkaa sitten helposti ulkonäköön.. Kun iskee itseinho, niin
mikään maailman voima ei tunnu auttavan.
Mua on auttanut eräs rakas
henkilö ihan liikaa, ja hänelle taisin sanoa, että kun itseinho iskee, ei auttais vaikka
miljoona miestä seisois rivissä ja huutaisi OLET HYVÄ JA KAUNIS! Se ei
vaan auttaisi, tämä itseinho on mieleni sisällä. Se on siitä kiinni, miten itse näen itseni. Onneksi kyllä näitä "itseinho-kohtauskia" ei ole tullut pitkään aikaan..
Tuli tätä postausta kirjoittaessa mieleen Britney Spearsin Lucky biisi. Luckyllä näyttää olevan kaikki, mutta silti hän itkee öisin. Kuuntele biisi
tästä. Nostalgiaa tässä vähän heh.
"Isn't she lovely, this Hollywood girl?"
She's so lucky, she's a star
But she cry, cry, cries in her lonely heart, thinking:
If there's nothing missing in my life
Then why do these tears come at night?
Se miten näen itseni, riippuu ihan mielentilasta ja päivästä. Näin se
varmaan menee monilla. Mun täytyy kertoa, että yks päivä koitin
bikineitä pukkarissa, katsoin peiliin, ja olin todella tyytyväinen.
Mulle tuli melkein tippa linssiin siitä tunteesta "mä todella tykkään itestäni,
mä hyväksyn itseni" Nautin siitä hetkestä ihan täysillä, tyylii tanssin
siellä pukkarissa! Aion kehittää minäkuvaani ja itsetuntoani nin paljon, että tuo ihana pukkarifiilis vois olla päällä ihan 24/7.
Jos minäkuvasi on terve ja ihana, ja itsetunto on kohdillaan, ole ylpeä, pidä siitä kiinni. Kuinka moni meistä naisista on oikeasti itseensä tyytyväisiä, ja voi jopa sanoa ääneen "olen hyvä näin, olen kaunis"?
En halua olla tyttö, jolla on paljon rahaa, käy hienoimmissa kekkereissä, ja kulkee tuhannen euron laukku olallaan.. Omistaa täydellisen kropan ja näyttää aina siltä, kuin punaiselle matolle olisi astumassa, ei. Haluan olla tyttö joka näkee kaikessa kaunista. Sadepäivänäkin hän kääntää katseen valoa kohti. Hän uskoo hyvään elämässä. Hän näkee itsensä kauniina, ja arvostaa itseään. Hän pitää elämäänsä arvokkaana ja ainutkertaisena. Hän hymyilee, hän on avulias, ja hänellä on paljon rakkautta annettavana. Nämä asiat ovat niin paljon arvokkaampia, kun asiat mitkä eka luettelin.
Näitä halusin laittaa tänne, koska näissä kuvissa paistaa onnellisuus. Nää on otettu mun 18-v syndeillä joissa halailen mun suloista Viktor-serkkua. (en valitettavasti saa laittaa hänestä kuvia tänne blogiin niin siks toi rajaus)
Paljon aurinkoista mieltä teille! Ja surunaamojen sijasta tosi paljon iloisia naamoja.